Venäjä hyökkäsi Ukrainaan varhain aamulla torstaina 24. helmikuuta. Sen jälkeen kaikki mediat ovat täyttyneet sotauutisilla: pakotteita, surua, myötätuntoa, lahjoituksia, keräyksiä, strategioita, toimia, vastatoimia.
Meillä on jo pitkään ollut vallalla yhden uutisen mediaympäristö, jota sosiaalinen media on tehokkaasti ja onnistuneesti kompannut. Yksinkertaisesti maailmaan tuntuu mahtuvan vain yksi uutinen kerrallaan.
Jos joku raukkaparka oli nyt ajoittanut uuden innovaation, tuotteen tai tapahtuman lanseerauksen tähän hetkeen, sai hän varmasti tuntea nahoissaan pettymyksen karvaan kirvelevän suolan. Kukaan ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin Ukrainan sodasta ja Venäjän kurittamisesta juuri nyt.
Tällä kommentilla en mitenkään halua vähätellä aiheen vakavuutta ja tärkeyttä. Myös minun myötätuntoni ja kaikki liikenevät ajatukset ovat Ukrainan kansan kohtaloissa.
Sen sijaan haluan tuoda esille sen haasteen, millaisessa mediaympäristössä meidän pitää toimia ja yrittää saada oma ääni kuuluville. Haluan tuoda esille, miten tärkeää on tehdä omaa viestintää johdonmukaisesti, johdetusti ja suunnitelmallisesti. Sillä se on ainoa keino varmistaa, että maailmaan mahtuu monta ääntä ja monta viestiä.
Sosiaalisen median kupla ja Putinin kupla
Sosiaalinen media itsessään on muuttunut välineestä viestiksi. Tehokkaat algoritmit pitävät huolen, että provokatiiviset viestit ja niiden aiheuttamat reaktiot saavat näkyvyyttä muita enemmän. Tämä on viestinnän näkökulmasta suuri ongelma. Varsinkin kun algoritmien tiedetään tyrkyttävän sinulle juuri sitä sisältöä, jonka edessä olet pari kertaa langennut.
Sosiaalisen median algoritmit kaventavat mediaympäristöä ja viestien diversiteettiä entisestään. Sosiaalinen media on pahimmillaan kuin Putinin Venäjä – se tarjoaa vain yhden näkökulman ja yhden tarinan.
Jos leikkisi hetken salaliittoteoreetikkoa, voisi heittää ilmoille ajatuksen, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on suurta sumutusta, jolla suuren yleisön huomio kiinnitetään vain yhteen asiaan. Ja jos näin on, sumutus on todellakin onnistunut.
Vai mitä muuta viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut?
Kuplasta isänpäivään
Hyvin arkipäiväinen esimerkki kuplasta on isänpäivä. Tai ystävänpäivä. Tai naistenpäivä. Tai mikä tahansa kansallinen merkkipäivä, pyhä, juhla tai vaikka jääkiekon olympiakulta.
Monet organisaatiot lähtevät tähän onnittelukuplaan mukaan siksi, että haluavat olla mukana näiden merkkipäivien juhlinnassa. Siitäkin huolimatta, että se ei millään muotoa istu organisaation toimintaan. Ja harvoin sitä edes yritetään linkittää osaksi organisaation toimintaa tai ydinviestejä.
Hyvää isänpää kaikille maailman isille -päivityksiä perustellaan sillä, että niihin tulee hyvin tykkäyksiä. Että ne ovat koko somen tykätyintä sisältöä. Eikö se kerro paljon siitä muusta sisällöstä?
(Tyhjänpäiväset) merkkipäiväonnittelut ovat hyvä osoitus siitä, että organisaation someviestinnällä ei ole suuntaa, tarkoitusta eikä päämäärää. Tykkäyksillä ei tehdä liiketoimintaa tutuksi, ei vaikuteta, eikä myydä mitään. Tykkäykset ovat sosiaalisen median saippuakuplia kivilouhoksella.
Viestilläni on tavoite
Hyvin suunnitellulla ja johdonmukaisella someviestinnällä on kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen on edistää organisaation tavoitteita. Toinen on varmistaa, että emme ihmiskuntana huku yhden viestin kuplien keskelle.
Someviestien – olkoonkin, että somessa tykätään helposta – pitää tuoda lisäarvoa, lisää tietoa ja ymmärrystä kohderyhmillemme. Meillä on onneksi vielä vapaus ja mahdollisuus viestiä. Ei hukata sitä mahdollisuutta, vaan jaetaan kaikkea sitä tärkeää tietoa ja osaamista, jota meillä on.
Sinunkin organisaation äänellä on merkitys. Älä anna sitä pois.
Johanna Talikainen
Mainossataman yrittäjä, viestinnänsuunnittelija