Somesta vauhtia myyntiin

 

Tavoita laajoja yleisöjä kustannustehokkaasti

 

Mistä ideoita somepäivityksiin? Eihän meillä ole mitään kerrottavaa. Saati aikaa olla jatkuvasti päivittämässä julkaisuja eri kanaviin. Kuulostaako tutulta?

Tiesitkö, että somessa on mahdollista tavoittaa miljoonia suomalaisista, minkä lisäksi siellä näkyminen on todella edullista? Esimerkiksi Facebookissa voi mainostaa tuhansille ihmisille vain 50 euron mainosbudjetilla.

Mielenkiintoisen sisältömarkkinoinnin avulla somessa saa näkyvyyttä myös täysin ilmaiseksi. Somessa voit luoda myös mielikuvaa yrityksestäsi ja vuorovaikuttaa asiakkaidesi kanssa.

Somemarkkinoinnin aloittaminen voi olla hankalaa, jos ei tiedä mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Aloittamista suurempi haaste on kuitenkin monen kohdalla somen säännöllinen ja johdonmukainen ylläpitäminen.

Sosiaalisesta mediasta on kuitenkin tullut yhä isompi osa ihmisten arkea, joten siihen kannattaa panostaa, vaikka oma aika ei aina riittäisi. Ja siinä me astumme mukaan kuvioihin. Mainossataman kuukausipalvelun avulla varmistat, että somessasi on aina ajankohtaista ja erottuvaa sisältöä.

Asiakkaasi ovat somessa, ole sinäkin.

Ota yhteyttä ja nostetaan diginäkyvyytesi uudelle tasolle!

Meihin voit ottaa yhteyttä etunimi.sukunimi@mainossatama.fi sähköpostien kautta tai sitten alla olevan lomakkeen kautta:

Tietosuojaseloste  |  Evästeet

Mainossatama Oy
Hämeentie 8, 30100 Forssa
Vaihde: 040 034 6465
posti@mainossatama.fi

Tietosuojaseloste

Haluatko tietää ensimmäisten joukossa mitä Mainossatamassa tapahtuu?