Sisältö ja sanoma

Moni kakku päältä kaunis, pelkkää silkkoa sisältä. Markkinointiviestintä ei ole siis pelkkää kuvaa ja kauniita värejä, myös sanoman pitää olla kohdillaan.

Kohderyhmät ja tavoitteet ymmärtävä sisällöntuotanto on markkinointiviestinnän aa ja oo. Puhuttelevat tekstit ja käsikirjoitukset vain korostuvat aikana, jolloin kaikki ovat sisällöntuottajia ja jolloin viestejä pukkaa joka tuutista ahdistukseen asti. Ja kai tiesit, että myös herra Google arvostaa, että verkkosivuilla sisällöt vaihtuvat ja uudistuvat ahkerasti?

Mietitään siis ensin mitä sanotaan ja kenelle, ja vasta sitten miten ja missä.

Asiakaslehdet

Jos kysyt asiakkailtasi, mikä on heidän mielestään mieluisin viestinnän väline, vastaus on todennäköisesti painettu asiakaslehti. Digitaalisten laitteiden aikakaudella yhä useampi haluaa laittaa ruudun hetkeksi kiinni ja pysähtyä lukemaan painettua lehteä. Asiakaslehti onkin oiva tapa esitellä yrityksesi palveluita esimerkiksi asiakastarinoiden kautta. Sen avulla tavoitat myös ne asiakkaat, jotka eivät vielä ole innostuneet digisisällöistä.

Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan

Sosiaalinen media on tullut vauhdilla osaksi yritysten markkinointia, eikä tulevina vuosina paineta jarrua. Nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa some haltuun ja tavoittaa uusia asiakkaita. Jos oma aikasi ei kuitenkaan riitä sosiaalisen median pyörittämiseen tai haluat saada kanaviisi lisää asiantuntijasisältöä, ratkaisu on Mainossataman somepalvelu. Suunnittelemme, tuotamme ja julkaisemme somekanaviisi sisältöä kiinteään kuukausihintaan.

 

  • Viestinnän ja markkinoinnin suunnittelu
  • Asiakastarinat
  • Mediatiedotteet
  • Yritystarinat
  • Sähköpostimarkkinointi, uutiskirjeet
  • Natiivimarkkinointi
  • Mainostekstit
  • Sloganit
  • Blogit
  • Puheet

Mainossatama Oy
Uittotie 2, 30100 Forssa
Vaihde: 020 769 9950
posti@mainossatama.fi